sunnuntai 4. elokuuta 2013

Neulottu kahvi-/teemukin suojus

Löysin ohjeen tähän kahvi-/teemukin suojukseen Simply Knitting -lehdestä (Issue 108), jossa oli muitakin nopeita ja helppoja ohjeita otsikolla 6 Garden gifts. Tämän ohjeen lisäksi artikkelissa oli neuleet saappaiden varsiin ja kukkaruukun ympärille sekä perhoskoristeita, pipo ja neulekassi.
Mukinsuojus on helppo ja nopea tehtävä, riippuen toki millaisella kuviolla tuon neuloo. Tämä on tehty kohoneuleella neuloen 5 kierrosta sileää ja nostamalla seuraavalla kierroksella ensimmäisestä kierroksesta silmukoita, jotta kuvioon tulee kiva "rypytys". Lankana olen käyttänyt Novitan Isoveli -lankaa, väri 067. Lehden mukana oli pieni pussi söpöjä leppäkerttu- ja ampiaisnappeja, joilla suojus on helppo kiinnittä mukin ympärille.
Mug cosy
Kuva: 105 mm macro lens, 1/320s at f/8
Tällaisen suojuksen voi tehdä ilman ohjettakin mieleisellään kuviolla, mittaa vain mukin ympärysmittaa ja korkeus. Suojuksesta on hyvä tehdä hiukan napakka, jotta se pysyy mukin ympärillä hyvin. Suojuksen on myös hyvä olla alareunastaan hiukan kapeampi kuin yläreunasta, mikäli muki levenee ylöspäin. Sitten vain virkataan ylä- ja alanurkkaan toiselle puolelle lenkit nappien kiinnitykseen ja toiselle puolella napit. Ja se oli siinä!

Samalla tyylillä ympyränä neuloen saa kivoja suojuksia laseille, joista juodaan kuumia juomia tai vaikka kynttilälyhdyille, jolloin kynttilänvalo tulee kauniisti kuvioiden läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa ♥