tiistai 6. elokuuta 2013

Pehmeä paluu työhön

Tällä viikolla on alkanut taas "arkinen aherrus" eli töihin paluu. Tänään pidin kuitenkin puoli päivää lomaa ja kävimme tyttären kanssa vesipuistossa nauttimassa kenties yhdestä kesän viimeisimmistä lämpimistä päivistä. Iltapäivä meni siis altaan reunalla makoillen ja lukien valokuvauslehtiä. 
 
Puutarhahommat ovat jääneet tällä viikolla hiukan retuperälle ja kitkemistä riittäisi kovinkin. Äsken kävin kuitenkin poimimassa mustaherukoita ja kohta toinenkin puska on tyhjä marjoista. Huomisillalle siis tiedossa mehun ja hillon keittoa. Mustikoita ja ahomansikoitakin keräilen sitä mukaa kun valmistuvat etteivät mene parempiin suihin (=linnuille).
 

Liian harvoin tulee kerättyä puutarhasta kukkia maljakkoon. Nyt kuitenkin innostuin tekemään pienen kimpun syysleimuista, jaloangervoista ja kuunliljoista. Kuunliljat sopivatkin oikein mukavasti reunustamaan kimppua. Angervoja ei oikeastaan olisi tarvinnutkaan vaan syysleimut olisivat riittäneet.
 

Kuva: 70-300 mm lens, 1/250s at f/4.2

Luulin jo, että leimut eivät tänä vuonna kärsisi niin pahasti härmästä, mutta väärässä olin. Olen yrittänyt kasvattaa noita tuoksuvia kaunokaisia monessa eri paikassa; auringossa, puolivarjossa, paahteisella ja ilmavammalla paikalla, erilaisissa maatyypeissä. Minä en vain saa leimuja menestymään ilman, etteikö härmä valtaisi kasvustoa joka kesä. Olen jo monena vuonna päättänyt hävittää syysleimut, mutta siellä ne edelleenkin ovat. Ensi keväänä ne kyllä saavat lähdön meidän pihasta! Vai olisiko jollakulla jokin ylihyvä vinkki leimujen kasvatukseen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa ♥