torstai 7. marraskuuta 2013

Leipomuksia koulun myyjäisiin


Tyttären koulu on menossa huomenna marketin aulaan myymään leivonnaisia kerätäkseen rahaa koulun retkiä varten. Tänä iltana on sitten leivottu oikein urakalla, jotta tulee kannettua oma korsi tähänkin kekoon. Perinteisten makeiden leivonnaisten lisäksi ajattelin tehdä aurinkokuivatuilla tomaateilla maustettuja vuokaleipiä, joiden reseptin löydät täältä.
 
Lisäksi leivoin Kinuskikissan toscakakun. Päällys oli hiukan juoksevampaa, kuin mihin on toscakakuissa tottunut eikä päällystä paistettu lainkaan uunissa. Herkullisen makuista se tosin oli, mutta pakkaaminen taitaa tuottaa hiukan ongelmia. Katsotaan olisiko se paremmin jähmettynyt aamulla. Mielenkiintoista oli myös, että taikinaan tuli kardemummaa.
 
 
Meidän 9-vuotiaan tyttären bravuuri on tiikerimuffinssit. Nämä hän pyöräyttää jo ilman mitään apua ja herkullisia ovat. Mukavaa, että lapsikin pääsi osallistumaan näihin talkoisiin, etteivät aina vanhemmat tee kaikkea. Tiikerimuffinssien reseptin löydät täältä.
 
 
Enää on jäljellä vain keittiön siivoaminen...

Mukavaa viikonlopun odotusta!

4 kommenttia:

  1. Onpas herkullisen näköisiä leipomuksia, sekä äidillä että tyttärellä! Varmasti tekevät kauppansa. Täytyypä ottaa ylös nuo reseptit. Hauskaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki olivat menneet parissa tunnissa! Mukavaa viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  2. Kiitos vain, minäkin nappasin reseptisi. Josko tekisi noita tyttäresi tiikerimuffinseja. Kiva, että opetat lapsellesi leipomista ja myös vastuuta omien velvoitteiden täyttämisestä. Lapsi varmasti iloitsee aikanaan taidoistaan, mutta nyt jo nähdessään leipomustensa menevän kaupaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se mukava nähdä miten lapset ovat innoissaan tällaisesta touhuamisesta.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥