tiistai 12. marraskuuta 2013

Mustajuurikeitto

 
Joskus harvoin, kun pääsee ravintolaan syömään oikein pitkän kaavan kautta, lempialkuruokani on juusto-porokeitto tai mustajuurikeitto. Juusto-porokeittoa olen joskus yrittänyt tehdä, mutta en ole saanut siitä niin täydellistä kuin lempiravintolassani olen saanut. Työkaverini sanoi löytäneensä lehdestä mustajuurikeiton reseptin ja ehdottomasti halusin päästä kokeilemaan sitä. Keitosta tuli aivan taivaallisen hyvää, suosittelen!
 
Mustajuuri oli minulle ruoanlaitossa aivan uusi tuttavuus, jo sen löytäminen marketista teki tiukkaa. Mustajuurten kuoriminen oli melko työlästä hommaa, mutta muuten keitto oli helppotekoinen. Muokkasin reseptiä pikkuriikkisen vastaamaan ostettujen mustajuurten määrää sekä omia makumieltymyksiä. Kuorittuna mustajuuri tummuu tosi nopeaa, joten se kannattaa kuoria juoksevan veden alla ja pilkkoa mahdollisimman nopeasti ja laittaa kattilaan. Reseptissä on myös sitruunan mehua, sillä sitruuna estää mustajuurta tummumasta.
 
Mustajuurikeitto pestoöljyllä maustettuna
1 kg mustajuurta
1 1/2 l vettä
3 rkl sitruunan mehua
2 rkl kasvisliemijauhetta (vaihtoehtona voisi olla kasvisfondi, sillä sitä on helppo lisätä jälkikäteen)
1 sipuli
1 rkl voita
1 1/2 - 2 dl kuohukermaa
1/2 tl suolaa
valmista pestoa
oliiviöljyä
 
Pane vesi, sitruunan mehu ja kasvisliemijauhe valmiiksi kattilaan. Kuori mustajuuret ja pilko pieniksi paloiksi ja laita kattilaan. Kuullota pilkottu sipuli voissa ja lisää sipulit kattilaan. Keitä seosta noin 30 minuuttia kunnes mustajuuri on pehmeää. Soseuta keitto tasaiseksi. Mikäli haluat keitosta aivan sileää, valuta keitto tiheän siivilän läpi. Lisää kerma ja anna kiehua vielä muutama minuutti. Mausta suolalla. Koristele lautasella oleva keitto pestoöljyllä (tein tämän yksinkertaisella tavalla sekoittamalla valmiiseen pestoon hiukan oliiviöljyä). Tarjoile paahdettujen leipien kanssa.
 
Tämä keitto soveltui erinomaisesti myös pakastettavaksi. Mikäli sulatuksen jälkeen keitto tuntuu liian paksulta, voit jatkaa sitä hiukan kermalla ja maku sen kuin paranee. ;)
 
Bon apetit!

6 kommenttia:

  1. Mustajuuri on minullekin aivan uusi tuttavuus. Täytyykin jossain vaiheessa kokeilla.
    Näyttää samettisen pehmeältä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se onkin, ihanan pehmeää, kermaista ja samettista.

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta. Keitot ovat ihania tähän vuodenaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, muutenkin niitä on kiva syödä vaikka lounaaksi. Olo on kevyempi, vaikka kermaa käytettäessä kevyt olo on silmänlumetta ;)

      Poista
  3. Vesi tuli kielelle kuvaa katsoessa ja ohjetta lukiessa. Tuota voisikin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kannattaa kokeilla. Ainakin oli minun mieleeni.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥