maanantai 16. joulukuuta 2013

Itse tehtyjä lahjakoreja sekä kaneliässiä

Jouluvalmistelut etenevät pikkuhiljaa. Sovelsin matonkuteista virkatun korin ohjetta ja tein lahjaksi pari lahjakoria. Beigenruskean korin tein ontelokuteesta ja tummanharmaan matonkuteesta.
Koriin lisäsin kynttilätuikkuja.
Lisäksi laitoin sinne marmeladirasian sekä tonttufiguurin koristeeksi.
Sitten lahja vain sellofaaniin hiukan pakettia koristellen.
Tässä vielä tummanharmaa lahjakori.
Meidän talossa kaneliässät ovat suurta herkkua. Varsinkin isännällä menee puoli kipollista helposti kaakaon kanssa iltapalaksi. Yleensä näitä herkkuja tulee äidin ja tädin kautta, mutta sen verran oli eilen joulumieltä, että tein itse taikinan tällä Marttojen ohjeella:
Kaneliässät
400 g margariinia
4 dl sokeria
4 kananmunaa
4 tl kanelia
4 tl leivinjauhetta
10 dl vehnäjauhoa
Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen voimakkaasti sekoittaen. Lisää taikinaan jauhoseos ja kaneli. Sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan levätä hetki kylmässä. Leivo taikinasta ohutta, pikkusormenpaksuista tankoa, leikkaa noin 8 cm pätkiä ja muotoile ässiksi pellille. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.
Lisäksi pyörittelin tangot sokeri-kaneliseoksessa.
Aluksi minun piti tehdä nuo tangot, mutta sitten ne alkoivat meidän neidiltäkin onnistua ja lopulta meidän pikku leipuri hoiti ässien tekemisen loppuun saakka. On se mukavaa nähdä, kuinka innoissaan lapsi on leipomisesta ja yleensäkin kokkaamisesta.
Ässiä tuli varmaankin noin 100 kappaletta. Saa nähdä montako päivää nuo meillä kestävät. Onneksi nyt on pikku leipuri, joka helposti leipasee samanlaisen satsin lisää.
Meidän Vili nauttii täysin siemauksin takkatulesta näin talviaikaan. Heti kun takan luukut aukaisee, on kissa mukana odottamassa tulen syttymistä ja sen lämpöä. Näin meillä nautittiin tänä iltana.


8 kommenttia:

  1. Onpa kivat lahjakorit, noiden vastaanottaja on varmaan mielissään lahjastaan. Herkullisen näköiset ässät ja hienoa, kun on leipuri omasta takaa. Kissa näyttää siltä, kuin olisi juuri latkinut kermaa niin tyytyväinen on ilme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saajat pitävät ;) Itse asiassa tämä kissasukupolvi taitaa olla sellaista, että ei enää kermatkaan tai muut kotiherkut kelpaa. Pussiruokaa sen olla pitää...

      Poista
  2. Kaneliässät on herkkuani, tänä vuonna en tosin niitä laita.
    Miten ihana postaus ja tuo kissan rotkale ♥
    Hyvää Joulunalusviikkoa.

    VastaaPoista
  3. Voi ihanaa, pieni innokas leipuri ja suorastaan suloinen valkoinen venyttelevä kissa.
    Lämminhenkistä joulunalusviikkoa teille.......
    Meilläkin on ollut valkoinen Hukke jo tuonumaille mennyt 14,5 vuotias uroskissa.
    (Huken ajastakin on jo kymmenisen vuotta, mutta aina se silloin tällöin sykähdyttää.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa joulunalusviikkoa myös sinulle.

      Poista
  4. vinkki poimittu jo ensi joulua varten, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että löytyi vinkkiä tulevaan :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥