maanantai 30. joulukuuta 2013

Virkatut korvakorut

Virkatut korvakorut ovat erittäin nopeasti valmistuvia ja mukavia antaa pikkulahjoiksi. Lauantaina tein ystäväperheen tyttärille korvakorut kyläiltäessä viemisiksi. Näissä on vain mielikuvitus rajana muotojen ja värien suhteen.


Ohje:
Sormen ympärille pyöräytetyn lankalenkin ympärille virkataan kymmenen kiinteää silmukkaa ja lankalenkki kiristetään. Jatketaan spiraalina virkaten jokaiseen kiinteään silmukkaan kaksi pylvästä = yhteensä 20 pylvästä. Lopetetaan yhdellä piilosilmukalla ja päätellään nurjalle puolelle. Käsialasta riippuen välillä koruista tulee pyöreämpiä kun jättää pylväät pois viimeisestä kiinteästä silmukasta (yht. 18 p) ja tekee piilosilmukan viimeiseen kiinteään silmukkaan.

Virkkuukoukun koko oli 2,5 ja lankana käytin Novitan puro batikia, väri 864. Toiset korut tulivat sinisestä kohtaa lankaa ja toiset monisävyisemmästä kohdasta.

Koruina olen käyttänyt hopeisia korvakorukoukkuja allergioiden välttämiseksi. Koukkuja saa ostettua esimerkiksi verkkokaupoista noin eurolla/pari.



4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia ja kauniita koruja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä itse on sillä fiiliksellä, että pitää saada nopeasti valmista aikaan. Tämän nopeammin ei kai voi tulla, ellei tee ketjusilmukkanyöriä ;)

      Poista
  2. Hauska idea.
    Kiitos sinulle kivasta blogivuodesta ja samalla toivotan Hyvää Uutta Vuotta 2014!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥