lauantai 28. syyskuuta 2013

Elämäni ensimmäinen korvapuusti!

Kyllä, oikein luit. Elämäni ensimmäinen korvapuusti sanan kaikessa merkityksessä (poislukien korvapuustien syönti). En ole koskaan oppinut leipomaan hyvää pullaa ja siitä syystä sitä ei tule oikeastaan koskaan tehtyäkään.
 
Olen jo pitkään haaveillut keittiön monitoimikoneesta ja katsoessani Koko Suomi leipoo -ohjelmaa jouduin mainoksen uhriksi ja päädyin googlaamaan siellä käytössä olleita (ja mainostettuja) Obh Nordican Hercules -monitoimikoneita. Seuraavana päivänä menin Prismaan ruokaostoksille ja löysin itseni kodinkonehyllyjen välistä ja kuinka ollakaan, tuo malli oli poistumassa heidän valikoimastaan ja siinä oli -20% hintalappu päällä. Niinhän se lähti mukaan, olkoon vaikka hyvin paljon myöhästynyt syntymäpäivälahja itselle. ;)
 
Minulla on selkä vihoitellut jo pari viikkoa, enkä siitä syystä ole saanut oikeastaan mitään aikaiseksi. Istuminen varsinkin on täyttä tuskaa. Sen verran sain tänään potkittua itseäni liikkeelle kipu-itsesääli-kurjaolo -kierteestä, että päätin testata uutta monitoimikonetta niinkin hurjalla ajatuksella minulle, että leivon pullaa. Tässäkin astuin niin mukavuusalueeni ulkopuolelle, että päätin tehdä korvapuusteja, joita en tosiaan ollut koskaan aikaisemmin tehnyt.
 
Neitin kanssa muotoilimme korvapuustit yhdessä ja ainakaan kaikki niistä ei ole niitä maailman kauneimpia, mutta hyvältä ne maistuivat! Tällaisella monitoimikoneen mukana tulleella ohjeella tällainen pullapeukalotonkin onnistui:


Korvapuustit
 
4-5 dl maitoa
1 pala (50 g) tuorehiivaa
1 rkl jauhettua kardemummaa
1/2 tl suolaa
1 1/2 dl sokeria
n. 12 dl vehnäjauhoja
150 g huoneenlämpöistä voita
 
Täyte:
100 g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
2 rkl kanelia
Voiteluun kananmunaa
raesokeria
 
Kaada kädenlämpöinen maito kulhoon ja murenna sekaan tuorehiiva. Sekoita taikinakoukulla. Lisää kardemumma, suola ja sokeri ja sekoita. Lisää sekaan jauhoja pari desiä kerrallaan. Kun noin puolet jauhoista on lisätty, tipauta taikinaan paloiteltu rasva muutamassa erässä. Vaivaa tasaiseksi. Alusta jauhoja lisäten, kunnes taikina tuntuu käsin koitettaessa napakalta, mutta pehmeältä. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi (n. 40 min).
 
Kumoa taikina kevyesti jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina kahtia ja kauli 30x40 cm:n suuruiseksi levyksi. Levitä levylle puolet rasvasta, sokerista ja kanelista. Kääri rullalle ja käännä sauma pöytää vasten. Leikkaa rullasta vinottain kolmion mallisia paloja. Nosta palat leivinpaperoidulle pellille leveä puoli alaspäin. Paina peukaloilla pullan päältä pohjaan asti. Jätä kohoamisvaraa pellille. Peitä korvapuustit liinalla ja valmista lopputaikina samoin. Kohota korvapuustit kaksinkertaiseksi. Voitele kevyesti vatkatulla munalla ja ripottele pinnalle raesokeria.
 
Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla 10-15 minuuttia, kunnes pullat ovat kauniin ruskeita tai kiertoilmalla 200 asteessa molemmat pellilliset samaan aikaan. (Minä jouduin laskemaan uunin lämpötilan 200 asteeseen ja siinäkin riitti noin 10 minuuttia, nimittäin ensimmäinen pellillinen tummui liikaa.)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Lankaa ja kukkasipuleita

Meidän 9-vuotias neiti innostui illalla nettishoppailemaan (tai yritti shopata) ja hän keksi haluavansa säärystimet. Minähän tietysti innostuin asiasta, sillä en ole saanut häntä kiinnostumaan säärystimistä enkä muistakaan neuleista koskaan. Lähdin asiaa heti komppaamaan, sillä tytär sai mummolta lapin tuliaisina kauniin valkoisen toppaliivin ja tähän lookiin sopisi valkoiset säärystimet kuin nenä päähän. Meidän neiti vaan on sellainen hätähousu, että säärystimien pitäisi tulla nettilinjoja pitkin paikalle suurinpiirtein samalla kellonlyömällä. Innokkaana käsitöiden tekijänä sain hänet ympäripuhuttua, että neulon hänelle säärystimet. Novitan syksyn lehdestä löytyikin kivat lasten säärystimet, jotka oli tehty vaaleansinisestä Hile -langasta. Neiti ei vain meinannut ymmärtää, miksei kaapista voi vain ottaa jotakin valkoista lankaa ja alkaa tekemään. Niinpä minut laitettiin tänään markettiin hakemaan lankaa heti kahdeltatoista kauppojen avauduttua. Mukaan lähti toinenkin kerä valkoista Hile -lankaa, sillä näin silmissäni kuinka tuubikaulaliina olisi kiva lisä tähän asuun. Lisäksi mukaan tarttui uudet Bambu -puikot.
 
 
 
Kun olin kassalle menossa näin viherpiipertäjille tyrkyllä olevan pinon kukkasipuleita. Järki sanoi, että nämä eivät ole varmaankaan kovin hyvälaatuisia sipuleita, mutta multasormet nappasivat tuollaisen alennuksessa olevan kukkasipulilaatikon mukaan. Laatikko maksoi yhdeksän euroa ja sisältö on seuraavanlainen:
 
20 kpl Krookus
10 kpl Tulppaani Finnish Love
20 kpl Tummahelmililjaa (Muscari armeniacum)
10 kpl Tulppaani Angelique
5 kpl Narsissi Thalia
 
Nyt pitäisi löytyä niille paikka ja pystyä kipuilevan alaselän kanssa vielä sipulit istuttamaankin.
 
 
Kotona ihmettelin, kuinkas tässä taas näin kävi, muovipussissa lankaa ja kukkasipuleita. ;)
 
Sen verran sain ulkona tehtyä, että heittelin loput syyslannoitteet nurmikolle. Nythän ne sateetkin vasta alkoivat. Vaikka kovin syksyinen ilma onkin, niin huomaa monen kasvin piristyneen pitkän kuivan kauden jälkeen sateista. Esimerkiksi Nina Weibullit kukkivat vielä kovasti.
 
 
Mukavaa sunnuntai-iltaa!
 


lauantai 21. syyskuuta 2013

Töitä ja kissanetsintää, hiukan myös käsitöitä

Hupsista, mihin tämäkin viikko meni? Koko viikko on mennyt jotenkin sumussa, nimittäin töissä on riittänyt kiireitä ja sitten meidän rakas Manu-kissamme on hukassa. Maanantai-iltapäivän jälkeen Manua ei ole näkynyt ja jotenkin nyt on paha kutina, että jotakin on sattunut. Manu ei ole koskaan ollut yötä poissa kotoa ja hänellä on vain tapana kulkea naapuripelloilla hiiriä metsästämässä. Viikko on kissaa huudeltu pitkin maita ja mantuja ja ojanvarretkin on koluttu. Sosiaalisessa mediassa on kuvia jaettu ja lähialueen postilaatikoihin kyselyjä tiputeltu. Mutta mitään ei kuulu ja pahintahan on se epätietoisuus. On se uskomatonta, kuinka tärkeäksi ihmisille kissa tulee. Tällaisina hetkinä sen huomaa kun rintaa puristaa ja tekee pahaa. No, toivotaan edelleen parasta.


On tässä iltojen hämärtyessä ehtinyt hiukan tehdä käsitöitäkin. Aloitin maton virkkaamisen ja siitä on tarkoitus tulla suorakaiteen muotoinen matto, joka on tehty kolmesta neliöstä. Ajatuksena oli, että ulommaiset neliöt ovat tummanharmaita ja keskimmäinen valkoinen. Kun sain ensimmäisen kerän virkattua tummanharmaasta kuteesta huomasin, että leveyttä olisi pitänyt tulla vielä muutamia kierroksia. Jos joudun molempia värejä ostamaan vielä kaksi vyyhtiä, niin matosta tulee jo aika lailla arvokas. Vaihtoehtona on nyt joko se, että teen nämä pienemmät neliöt ja haen sitten yhden harmaan vyyhdin vielä lisää, jolla kehystän tuon suorakaiteen muotoisen maton. Toinen vaihtoehto, joka ehkä tuntuu tällä hetkellä paremmalta on se, että unohdan suosiolla valkoisen osuuden ja haen harmaata kudetta lisää. Valkoisesta voi vaikka tehdä sitten pienen pyöreän maton. Saa nähdä miten tämä etenee.



Olemme pitkään puhuneet kavereiden kesken "ompeluseurasta" eli keräännyttäisiin säännöllisin väliajoin kutomaan jotakin hyvässä seurassa. Eilen illalla saimme homman käyntiin ja istuimme skumppapullon ja kutimien ääreen naurun säestäessä puikkojen kilinää. Mukavaa oli ja tätä täytyy ehdottomasti jatkaa! Ensimmäistä proggista lähdettiin tekemään "tiikerilangasta", yksi teki kaulahuivia muut kämmenikkäitä. Eipä yhdessä illassa pitkälle päästy, mutta eipä se työn tulos ole pääasia, se on lähinnä sivutuote.


Mukavaa syksyistä viikonloppua!



maanantai 16. syyskuuta 2013

Kameran kanssa puutarhassa

Töistä kotiin tullessani ajattelin, että lähden ulos kuvaamaan syksyn punertamia lehtiä. Valokuvausreissut (vaikkakin omaan puutarhaan) joskus yllättävät: pihalle astuessani näin suloisen siilin lenkkeilevän ojan toisella puolella pitkin pururataa. Itse asiassa se ei enää nykyään ole pururata vaan lähinnä heinäpolku, joka niitetään kerran kesässä. Talvella siinä tosin on hoidettu hiihtolatu.
 
Otin muutaman kuvan siilistä ojan toiselta puolelta ja sitten lähdin seuraamaan sitä pitkin pururataa. Hetken kuluttua siili kurvasi metsään ja se antoi minun seurata perässä hyvin lähellä. Parissa kohtaa pääsin kuvaamaan sitä edestä päin ja se antoi minun kuvata alle metrin etäisyydeltä eikä ainakaan näyttänyt pelkäävänsä. Muistikortille tuli ikuistettua sekä kielen lipomista että vinhaa kyljen rapsutusta tassulla. Hetken kuvattuani jätin siilin sitten rauhaan jatkamaan omia puuhiaan.
 
Takaisin kotipihalle palatessani oli pakko pysähtyä ottamaan kuvia yksinäisistä, ylväästi pystyssä olevista apilankukista.
 
 
Syksyisen värityksen saaneiden lehtien sijaan huomasinkin kuvaavani edelleen kauniisti kukkivia perennoja sekä yksivuotisia ruukkuistutuksia. On tämä syksy ollut niin upean lämmintä aikaa eikä uskoisi useimpien kukkien olevan tähän aikaan vuodesta vielä lähes täysissä voimissaan.
 
Ryhmäruusut ja dahliat sulostuttavat vaaleanpunaisen ja roosansävyisillä kukillaan.
 

 
Loppukesästä penkintäytteeksi istuttamani kesäkukat ovat oikeastaan nyt vasta päässeet vauhtiin. Kaikki Nina Weibull -ruusuni eivät lähteneet kasvamaan uusien juurien istuttamisesta huolimatta. Nyt penkissä on siis punaista, sinistä ja valkoista.
 
 
Rungollinen Friesia tekee edelleen hurmaavia, suuria kukkia, jotka tuoksuvat ihanasti. Maljaköynnös ja lumihiutale eivät ole olleet moksiskaan viileistä öistä. Lumikärhö kukkii erittäin runsaasti ja päivänliljatkin tekevät vielä joitakin kukkia.
 
 
Maksaruohot kukkivat kauniinvärisinä ja tummanlila kurjenmiekkakin puski vielä yhden kukan näin syksyn kunniaksi. Valkoinen syyskrysanteemi on alkanut muuttamaan kukkiaan kauniin liloiksi ja ovat nyt kaksivärisiä.
 
Löytyihän puutarhasta joitain syksyn värejäkin. Tuomen punaiset lehdet ja oranssia väriä maisemaan tuovat samettikukat sekä poimimattomat tyrnit. Äiti on ollut kovasti apuna tyrnien poimimisessa, sillä poiminta on todella hidasta. Pahalta näyttää, että osa jää pensaisiin mikäli en lähipäivinä niitä ehdi poimimaan. Tyrnit alkavat olemaan kohta ylikypsiä ja kohta saattaa lähistöllä lennellä hiprakassa olevia pikkulintuja... 
 
Oikein mukavaa viikonalkua!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Työpiste puutarhaan

Jokin aika sitten jupisin blogissani siitä, etten ole vielä saanut toivomaani työpistettä puutarhaan, vaikka pöydänkansi on odottanut pihalla puoli kesää. Viime viikonloppuna se sitten tapahtui eli työt alkoivat.

Oikeastaan yksi hidaste työpisteen tekemiselle on ollut se, että vieressä on sähkökaappi ja vasta jokin aika sitten sähkömies kävi tekemässä viimeiset pihavalokytkennät, joten nyt johdot sai peittää. Isäntä aloitti aamusella nurmikon kaivamisen pois laatoituksen tieltä. Saimme ystäväperheemme laatoituksesta ylijääneenä samoja laattoja, kuin mistä meidän käytävälaatoituksemme on tehty. Kivituhkaa löytyi vielä säkistä vuosien takaisesta pihaprojektista ylijääneenä.

Kissamme Manu, Vili ja Venla olivat täysin sydämin kaivamisessa mukana. Todellisuudessa nurmikoon kaivuu toi niin paljon esiin kastematoja, että niiden kanssa oli kiva leikkiä. Vaikka ovathan he aina kotona ollessaan kaikissa touhuissa mukana ainakin sivusta katsojina.


Kuten sanottu, pöytätaso oli hankittuna jo aiemmin. Taso on Ylämaan ruskeaa graniittia. Kivitasoon päädyin siitä syystä, että se kestää sääoloja ulkona hyvin ja se on helppo pitää puhtaana. Pöydän jalkoja lähdettiin hakemaan omasta metsästä. Siellä oli pinottuna kuivaa kuusta ja näistä sitten pätkittiin sekä jalat että tukirakenteet. Menin arvostelemaan isäntää työn tuloksesta liian aikaisin kommentilla "Pöytä olisi voinut olla matalampi jottei tukirakenteet näy kannen alta niin hyvin". Keskeneräistä työtä ei kuulemma saa arvostella. ;) Hienohan lopputuloksesta tuli, sillä isäntä oli talvella varastoinut vanhasta ladosta tuotuja  ajan käsittelemiä lautoja ja nämä tulivat kannen alle reunukseksi.

Nyt minulla on ikioma ulkokonttori, jossa voi puuhastella kesäisin ja myös säilyttää tavaraa! Myös heräteostoksena hankittu liitutaulu "Things To Do In The Garden" löysi nyt oman paikkansa.







lauantai 14. syyskuuta 2013

Kesäkurpitsa-peruna-jauhelihavuoka

Kesäkurpitsoita valmistuu kovaa vauhtia eikä niille meinaa löytää loppusijoituspaikkaa. Tyttäreni on kehunut mummun tekemää kesäkurpitsa-peruna-jauhelihavuokaa, joten pyysin tähän reseptiä, jotta saisin kesäkurpitsoita tuhottua. Oikeastaan vuoasta tuli oikein maukasta perusruokaa ja mikä parasta, kesäkurpitsasta huolimatta maistui koko perheelle.


Kesäkurpitsa-peruna-jauhelihavuoka

400 g jauhelihaa
5 perunaa
1 kesäkurpitsa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 prk tomaattimurskaa
1 texmex -mausteseospussi
150 g juustoraastetta
 
Kuori ja pilko perunat ohuiksi siivuiksi. Pilko myös kesäkurpitsa siivuiksi. Paista jauheliha, silputtu sipuli ja valkosipuli. Lisää mausteseos sekä tomaattimurska.
 
Voitele vuoka ja lisää jauhelihaseosta, juustoa, perunaa ja kesäkurpitsaa vuorotellen. Aloita ja päätä jauhelihalla ja juustolla. Isoon suorakulmaiseen vuokaan perunaa ja kesäkurpitsaa tuli kaksi kerrosta.
 
Paista 200 asteisessa uunissa n. 40 minuuttia.
 
Perunat eivät kuulemma uunissaoloajassa ehdi kypsyä, joten kuorin ne ja keitin jonkin aikaa suolalla maustetussa vedessä.

Jotakin muuta kuin pihalla kyykkimistä

Hups, mihin tämä viikko meni! Juuri oli viikonloppu ja työviikon alku ja taasen ollaan viikonlopussa. Työviikkona mennyt viikko on ollut melko raskas ja puhti on ollut melko lailla pois loppuviikosta. Mutta tällaista se elämä joskus on. Onneksi nyt on lauantaiaamu ja edessä viikonloppu ilman mitään erityisiä suunnitelmia!
 
Sää on ollut menneelläkin viikolla mitä parhain ja silloin kun olen pystynyt olen yrittänyt ottaa siitä kaiken irti käymällä moottoripyöräilemässä pikku lenkkejä aikataulujen salliessa. Olen yrittänyt käydä muiden moottoripyöräilijöiden kanssa maanantai- ja torstai-iltaisin yhdessä ajelulla silloin kun olen pystynyt, koska yksin ei usein tule lähdettyä muuten vain ajelulle. Matka on suunnannut lähialueille, yleensä luonnonkauniisiin kohteisiin noin 40-80 kilometrin päähän kotoa. Yksi mieleen jäänyt minulle entuudestaan tuntematon paikka oli Kimo Bruk Oravaisissa. Museoviraston sivustolta löytämäni tiedon mukaan Oravaisten masuuni oli 1700-luvun lopulla Fiskarsin masuunin rinnalla Suomen suurin takkiraudan tuottaja. Raudanjalostus päättyi Kimossa 1890-luvulla.
 
 
Ajatus harhautui nyt useita viikkoja taaksepäin, joten palataanpas menneeseen viikkoon. Maanantai-iltana ajoretkemme suuntautui Emetin tanssipaviljongille Alaveteliin. Sää oli aivan upea ja osallistujia tuli paikan päälle ympäri maakuntaa ennätysmäärä (ainakin eniten mitä itse olin tänä kesänä nähnyt). Moottoripyörien määrän pystyi varmaankin laskemaan kolminumeroisena lukuna.
 
 
Torstaiaamuna työpäivä alkoi matkalla naapurikaupunkiin ja ajattelin, että otan kauniiksi luvatusta päivästä kaiken irti ja lähden matkaan moottoripyörällä. Aamu-usva oli todella sankka ja tein heti päätöksen, että valitsen reitiksi rantatien, jossa on 80 km/h nopetusrajoitus, jotta tarvittaessa jarrutusmatkat ovat lyhyemmät. Ilma oli niin kostea, että sain pyyhkiä kypärän visiirin kosteudesta puhtaaksi vähintään kilometrin välein, jotta näkyvyys paranisi. Visiiriä avatessa tuntui, kuin joku olisi spraypullolla suihkuttanut vettä kasvoille, joten tästäkään ei ollut apua.
 
Toisaalta matkanteko oli hiukan pelottavaakin, sillä tiesin että edessä on auto, mutta sitä ei vain näkynyt. Täytyi myös toivoa, ettei mikään eläin hyppää tielle eteen tai auto tule sivuteiltä näkemättä muuta liikennettä. Ristiriitaiseksi matkanteon teki se, että kaikki oli tuossa usvassa niin kaunista. Maiseman ja usvan väri vaihtui aurinkoisesta säästä kesäisen vihreään, välillä sankkaan savuisen väriseen usvaan ja myös jäänsinisen väriin. Rantatietä kun ajoin, niin meren äärellä siltojen kohdalla sumu meni niin sankaksi, että näkyvyys oli lähes nollassa. Perille päästyäni vasemman käden hansikas oli litimärkä visiirin kosteuden pyyhkimisestä. Tältä näytti Pietarsaaren vesitorni puoli yhdeksän aikaan aamulla (usva ei toki ollut keskellä kaupunkia niin sankka kuin kaupungin ulkopuolella).
 
 
Moottoripyöräkortti minulla on ollut 16-vuotiaasta saakka, mutta välillä meni kymmenisen vuotta ilman tätä harrastusta. Vajaa kymmenen vuotta sitten ostin tällaiselle 163 cm lyhyelle, "persjalkaiselle" naiselle sopivan custom-pyörän, Yamaha Virago 535:n. Se oli oikein mukava kaupunkihupilainen, mutta eihän se mikään pitkän matkan pyörä ollut. Minulla on ollut se käsitys, että paljon muullaiseen ei näillä jalkojen pituuksilla ole mahdollisuuksia, mutta alkukesästä uskaltauduin koeajamaan maahantuojan esittelyssä isompaa matkapyörää ja tästä innostuneena kävin ostamassa muutaman vuoden käytetyn pyörän Oulusta. Vaikka penkin laittoi alimpaan mahdolliseen asentoon, pysähdyksissä olo oli melko epävarmaa, sillä kaksi ja puolisataakiloa painavaa pyörää pidin pystyssä vain päkiöillä. Käytin pyörää verhoomossa, jossa penkistä vuoltiin hiukan täytettä pois ja kävin ostamassa kunnon bootsit, joissa oli sentin verran pohjaa ja puolet enemmän kantaa. Nyt ajaminen on huomattavasti mukavampaa. Edelleen pyörän joutuu toki peruuttamaan taluttaen, mutta muutoin ajo onnistuu hienosti ihan penkin päältä ;)
 
Suzuki GSF 1250SA Bandit ABS, vm. 2010
Se tuossa moottoripyöräilyssä on niin upeaa (vaikka niskat saattavat jumittua ja sormet puutua), että pää tyhjenee kaikista huolista heti matkan alettua ja mistään stressistä ei ole tietoakaan kotiin palatessa.
 
Eilen illalla järjestettiin muuten Kokkolassa Kaupan ja kulttuurin yö -tapahtuma. En ole aiemmin tähän osallistunut, mutta mielestäni tapahtuma oli erittäin hyvin onnistunut. Ihanan lämmin sää ja ihmisiä liikkeellä sankoin joukoin. Joissakin kaupoissa joutui ostokset jättää tekemättä ihan siitä syystä, ettei mahtunut joukkoon tai ei jaksanut jonottaa. Kaduilla oli erilaisia kojuja, tapahtumia ja tempauksia. Hotelli Kokkolassa olivat käsityöläiset kokoontuneet myymään tuotoksiaan. Päälavalla esiintyi mm. upeaääninen Antti Railio ja meidän neidin suosikkina naapurikaupungista tullut hiphop -ryhmä Energy Dancers Pietarsaaresta. Varsinkin yksi näistä nuorista tanssijoista oli niin taitava ja hyväkuntoinen, että ei voinut muuta kuin haltioissaan katsoa tuota tanssia. Kaupat olisivat olleet auki klo 23 saakka, mutta luovutimme neidin kanssa kymmenen aikaan. Olihan eilen illalla pakko yhdessä puutarhamyymälässäkin käydä ihastelemassa syksyn istuksia. Tässä kuva mielestäni erittäin kauniista syysistutuksesta.
 
 
Aurinkoista viikonloppua!

torstai 12. syyskuuta 2013

Virkattu kynttilälyhdyn koriste

Heräteostoksena ostamani oranssi Home Sweet Home -lanka (55% puuvilla, 45% akryyli, 100 g/55 m) löysi tiensä virkattuna kynttilälyhdyn koristeeksi. Ostin viiden euron hintaisen kirkkaan lasimaljakon, jonka ympärille virkkasin koristeen. Tavoitteenani oli tehdä siitä jotakin Pentikin Sademetsä -sarjan tyynynpäällysteisiin ja tarjottimeen sopivaksi.
Lanka oli ihan mukavaa virkattavaa ja paksua kun oli, niin työ valmistui nopeasti. Lankaa kului tuohon puolisen kerää.
Mielestäni koristeesta tuli kivan pirteä lisä noille sinisensävyisille Sademetsä -sarjan sisusteille. Nyt vasta huomasin, että tarjottimessa olikin yksi vaalean oranssi papukaija, eli siihenkin mätsäsi hyvin.



Tässäpä ohjetta koristeen tekemiseen:


Mittaa käsialasi ja langan ja virkkuukoukun mukainen etenemä ja lasin ympärys. Silmukoiden määrän tulee olla neljällä jaollinen. Käytin tuon langan kanssa koon 8 virkkuukoukkua ja silmukoita tuli 24.
Virkkaa 24 ketjusilmukkaa ja kiinnitä ne renkaaksi yhdellä piilosilmukalla. Tarkista, että jokaisen kierroksen jälkeen työssä on 24 kjs.
Kierros 1-2: 2 kjs, virkkaa kiinteitä silmukoita edellisen kierroksen silmukan takaosaan. Päätä kierros piilosilmukalla ensimmäiseen kiinteään silmukkaan.
Kierros 3: *5 kjs, hyppää yhden ks yli, 1 ps* toista kierroksen loppuun ja päätä kierros piilosilmukalla.
Kierros 4: 4 kjs, *1 ks edellisen kierroksen kolmanteen ketjusilmukkaan, 1 kjs* toista kierroksen loppuun.
Kierros 5: 2 kjs, virkkaa kiinteitä silmukoita edellisen kierroksen silmukan takaosaan. Päätä piilosilmukalla.
Kierros 6: *9 kjs hyppää yli 3 ks, piilosilmukka ed.kierroksen silmukan takaosaan* toista kierroksen loppuun.
Kierros 7: 7 kjs, *1 ks edellisen kierroksen ketjusilmukkaketjun 5:een silmukkaan, 3 kjs* toista ja viimeiseksi 2 kjs ja 1 ps toiseksi viimeiseen kjs-ketjun silmukkaan.
Kierros 8-9: 2 kjs, virkkaa kiinteitä silmukoita edellisen kierroksen silmukan takaosaan. Päätä kierros piilosilmukalla ensimmäiseen kiinteään silmukkaan. Päättele.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Monenlaista paperinarusta

Eilen illalla sain valmiiksi toisen paperinaru-valokassin, kun ensimmäinen meni lahjaksi. Illan hämärtyessä se tuo mukavaa tunnelmaa yhdessä kynttilöiden kanssa.
Paperinarusta saisi monenlaista aikaiseksi, kunhan vain ideoita riittäisi. Naru on mukavaa käsiteltävää ja siitä saa nopeasti tulosta, minä kun en ole kovin pitkäpinnainen aikaansaannosten kanssa, vaan näkyvää tulosta pitäisi tulla kohtuu nopeasti. Tässä katsaus muutamiin töihin, joita olen paperinarusta tehnyt.
Tein tytön huoneeseen lampunvarjostimen paperinarukukista. Noita kukkia on ihan mukava tehdä, mutta niiden toisiinsa kiinnittäminen oli melko tuskaista hommaa.


Paperinarusta neulomalla on tullut tehtyä erilaisia koristeita seinälle ja ikkunaan sekä led-valoilla että ilman, sekä itselle että lahjaksi. Suurin ongelma näissä on se, että töitä kertyy hyllylle kun seinään ei saa laitettua nauloja töitä varten (tai oikean paikan miettiminen on niin hankalaa, onkohan se sittenkään hyvä tuossa... eikä sitten uskalla lyödä naulaa siihen kohtaan).

Tällä hetkellä kaapissa odottaa paperinarut pöytäliinaa varten. Sekin olisi nopea tehdä, mutta tarkempi suunnitelma toteutuksesta puuttuu ja niin, se aloittaminen.
Meidän Manu-kissa on viime aikoina osoittanut mieltään aamuisin repimällä hampaillaan Ikean paperipäällysteistä jalkalampunvarjostinta. Tämä aivan siitä syystä, ettemme herää tarpeeksi aikaisin ja päästetä häntä ulos. Olen onnistunut kääntelemään revittyjä nurkkia aina jotenkin seinään päin, mutta tänä aamuna Manu nappasi kiinni kolmannesta nurkasta, joten reikien piilottaminen ei taida enää onnistua. Tänä aamuna tuli mieleeni, että voisinkohan virkata paperinarusta tuohon uuden varjostimen. Isäntä jo oikoi ja katkoi minulle paksua rautalankaa kehikon tueksi, sillä tuossa alkuperäisessä on kehikko vain alhaalla ja ylhäällä ja tuo paperi jotenkin onnistuu pysymään noin neliskanttisen mallisena. Enää puuttuu suunnitelma miten tuon toteuttaisi tai onko se edes toteuttamiskelpoinen. Laitan tulemaan päivitystä mikäli tämä asia edistyy. ;)



lauantai 7. syyskuuta 2013

Lankalöytöjä ja Wanhan ajan markkinoita

Jostakin kumman syystä löysin itseni kaupungilla tallustellessani taas käsityöliikkeestä lankakeriä hipelöimästä, aivan kuin kaapeissa ei olisi tarpeeksi lankoja. Matkaan tarttui lisää Novitan Hanko -lankaa, tällä kertaa farkunsinisen värisenä. Olen ihastunut tähän lankaan, koska siitä saa virkattua sopivan paksua ja jämäkkää sekä nukkaamatonta materiaalia esimerkiksi kännykkä- tai tablettisuojuksiksi.
 
 
Mukaan tarttui minulle uusi tuttavuus, Home Sweet Home -lanka, johon sai mukaan myös ideavihkosen. Lanka on hyvin paksua, joten kovin riittoisaa tuo ei mahda olla.
 
 
Ajattelin tehdä tuosta syksyisen oranssista langasta jotakin kivaa olohuoneeseen. Väri sopii jotenkin kivasti tuon Pentikin sinisen Sademetsä -kuosin kanssa. Saa nähdä mitä siitä saan aikaiseksi.
 
Lisäksi löysin niin kauniin vihreää ja oranssia Catania Grande -lankaa, että pakko oli ostaa yhdet kerät niitäkin. Mitään aavistusta ei ole, mitä noista voisi tehdä, mutta värit olivat niin herkulliset, etten voinut vastustaa kiusausta. Sävy sävyyn löytyi vielä koon 8 virkkuukoukkukin ;)
 



Kaupunkireissun päätteeksi kävin Keskiaikapäivänä järjestetyillä Wanhan ajan markkinoilla. Tapahtuma oli Kirkonmäen kotiseutumuseon sekä Kaarlelan kirkon alueella Kokkolassa. Kaarlelan kirkko on upea keskiaikainen kivikirkko. Tarkkaa rakentamisvuotta ei tiedetä, mutta vanhimpien osien arvioidaan olevan 1460-luvulta. Kirkon vieressä kotiseutumuseon alueella on myös kauniita vanhoja rakennuksia. Alueella järjestetään Keskiaikapäivän lisäksi mm. erittäin tunnelmalliset joulumarkkinat.
 
 
Seuraavan kuvan taustalla näkyy Kaarlelan kirkko ja edustalla areena, jossa tapahtuman aikana Rohan-talli järjestää kaksi keskiaikaista turnajaisnäytöstä sekä miekkailunäytöksen. Tänä vuonna en ehtinyt paikalle näytösten aikaan, mutta edellisvuosina olen niitä käynyt katsomassa.
 
 
 
Wanhan ajan markkinoilla oli tarjolla myös varraspossua ja seurakuntatalolla olisi voinut käydä syömässä kokonaisen keskiaikaisen aterian.
 
 
Markkinoilla oli myös raudantaontaa sekä lankojen värjäystä myyntitoiminnan lisäksi. Suurin osa myyjistä oli pukeutunut keskiaikaisiin vaatteisiin ja tunnelma markkinoilla oli miellyttävä. Ilmassa leijui paistetun lihan ja savun tuoksu.
 
 
 
 
 
 
 
 

 
Sen verran markkinoilta tarttui ostettavaa, että hankin pläkkisepältä rännien syöksytorveen sovittimen vesiletkua varten, niin pääsee ensi kesänä keräämään sadevettä puutarhaan. Todennäköisesti tämä tarkoittaa sitten jotakin todella kaunista tynnyriä talon nurkalle ;)
 
 
 
Mukavaa lauantai-iltaa!