maanantai 18. elokuuta 2014

Puutarhasilta: Niin ne unelmat joskus toteutuvat

Tonttimme reunalla, ojan toisella puolen kulkee lyhyehkö pururata ja talvella hiihtolatu. Tähän saakka ojan yli on mennyt eurolavoista tehty silta.


Ulkoilualue on niin lähellä, että matkasta ei enää pitäisi liikkumisen olla kiinni. Myös urheiluvälineitä olen yrittänyt päivittää, mutta ei sekään ole auttanut. Olisikohan syy ollut huonossa sillassa...?

Nyt olen saanu kauan unelmoimani puutarhasillan!!! Olen niin onnellinen siitä. Eihän sitä tiedä, vaikka kauniin sillan ylittäminen innostaisi liikuntaharrastuksiinkin? ;) No, ainakin on nyt mukavampi kissojen kanssa lähteä kävelylle.



Pohdimme pitkään, tekisimmekö sillan itse. Eräänä päivänä näin netissä ilmoituksen, että lähiseudulla eräs henkilö tekee näitä siltoja. Tulimme isännän kanssa siihen tulokseen, että eihän se puuvärkkien ja maalienkaan hankkiminen ilmaista ole ja itse toteuttaen lopputulos näkyisi vasta jossain hamassa tulevaisuudessa. Tilasimme siis tämän nelimetrisen sillan ja se tuotiin paikalleen noin viikko tilauksen jälkeen.






Vasemmalle puolelle porttia siirsin tänä kesänä päivänliljat toisesta kukkapenkistä. Edellisessä paikassa päivänliljat jäivät toisten korkeampien päivänliljojen varjoon. Lajikkeesta minulle ei ole jäänyt mitään merkintöjä. Kukka on kuitenkin tummaapuhuvan kaunis.


Oikealla puolella porttia on uusi istutusalue, josta olenkin postannut jo aiemmin. Tällä hetkellä penkissä ovat kukassa muun muassa nämä kauniit, oranssinpunaiset gladiolukset eli miekkaliljat.


Vierekkäin ovat kukassa myös pikkuauringonkukka "Ice Cream" (Helianthus debilis) ja dahlia "Nuit d'Eté". Mielestäni nämä sopivat erittäin hienosti yhteen.



Kukinnan aloitti juuri myös tämä daalia.


Lisäksi penkissä kukkii vielä yksittäisin kukin koreatörmäkukka, valkosääkukka, matala hajuherne, sinisievikki "Penny Black", Rosa Nostalgie sekä kruunuvuokko. Lisäksi penkistä on vielä tulossa joitakin yllätystaimia, joita voi vain arvailla mitä ne ovat. Kaariporttia pitkin kiipeilee myös köynnösruusu "Pohjantähti". Se ei ole kuitenkaan tehnyt vielä edes nuppuja, vaikka käsittääkseni se kukkii saman vuoden versoilla.


Sillan päätyjen alukset pitää vielä täyttää joko mullalla tai kivellä. Portin alle olen jo mallaillut graniittia käytävän materiaaliksi. Nämä graniitinpalaset ovat rikkoutunutta ja muuten käyttökelvotonta kiveä ja olen miettinyt jos hajoittaisin niitä epäsymmetrisiksi paloiksi ja tekisimme niistä käytävän sillalle. Välissä saisi sitten kasvaa joko nurmikkoa tai sitten täyttäisimme välit kivituhkalla. Saa nähdä riittääkö inspiraatiota vielä tälle syksylle.

Huh! Kirjoitin tämän postauksen junassa ja hermot meinasivat mennä useaan otteeseen junaverkon ja kännykkäverkon kanssa. Tekstissähän nyt ei paljoa mene aikaa, mutta kuvien latauksineen aikaa kului Tikkurilasta Parkanoon, eli melkein kaksi tuntia.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Todella kaunis silta. Olen joskus miettinyt, että voisin rakentaa (rakennuttaa) tuollaisen hiukan pienenpänä omaan pihaan, vaikka ei tarvetta sillalle olekaan. Tekisin vaikka valepuron ihan vain saadakseni sillan, jonka yli kulkea.
    Yritän välillä kommentoida blogeja tabletilla, mutta siinä yhteys pätkii vähän väliä, joten helpompi kommentoida pöytäkoneella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pietarsaaressa Aspegrenin puutarhassa silta on tehty pienen lammikon yli. Se on mielestäni myös kaunis idea ja toteutus. Jostakin vanhasta postauksestani taitaa löytyä siitä kuvakin.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥