torstai 8. lokakuuta 2015

Pakkasöiden jälkeen

Voi miten kauniita aamut nyt ovat! Parina yönä on ollut viitisen astetta pakkasta ja aamulla aurinko alkaa paistamaan ja sulattamaan kasvien päällä olevaa kuuraa.
 

Sitkeimmätkin kasvustot ovat lakastuneet pakkasöiden jälkeen. Harmittaa, kun mm. kärhöt olivat vasta nyt parhaimmillaan kylmän kesän jälkeen. Nekin hiukan kestävät kylmää, mutta pari viime yötä olivat liikaa. Tältä ne näyttivät vielä muutama päivä sitten.
 
 
Punahatut ovat niin kauniita pakkasten jälkeenkin. Itseäni viehättää todella paljon punahattujen terälehtien asento.
 
 
Katsokaa, kuinka kauniita maanpeiteruusut ovat (Mirato)! Pari päivää sitten tämäkin kasvi kukki vielä "pääkukintaansa" ja nyt se on muuttunut jotenkin todella herkän näköiseksi palelluttuaan. Taustalla näkyy kevätatsalean upea syysväri.
 
 
 

 
 


 
Keräsin tomaatit kasvihuoneesta kreivin aikaan. Kasvarissa on ollut lämmitin öisin, mutta enää ei ollut järkeä lämmittää kasvihuonetta, eikä lämmitin olisi enää tainnut riittääkään näin kylminä öinä.
 
Raakileita, lähes valmiita ja valmiita tomaatteja kertyi vielä 13 kiloa! Kuistin liukuovikaappi sai uuden käyttötarkoituksen "kypsytyskaappina", kun pohjalle levitettiin sanomalehtiä, tomaatit ladottiin vieri viereen ja sanomalehdet vielä tomaattien päälle. Tomaatti nimittäin on varastoinut energiaa itseensä ja jatkaa kypsymistä ilman isäntäkasvia ja auringonvaloa. Paras kypsytyslämpötila on kuulemma noin 15 astetta ja olen kuullut, että kypsytys kannattaa tehdä sanomalehtiin peitettynä. Tässä todennäköisesti on jujuna se, että sanomalehti pitää ilman kuitenkin kuivana ja kuitenkin kypsyttävän etyleenin sanomalehden alla. Tietääkö joku, onko tässä jokin muu syy sanomalehtien käyttämiseen?
 
 
Tomaatit taitavat päästä kypsyttyään pääosin pakastettavan kastikkeen tekemiseen. Ohje on täällä klik.
 
Tomaattien lisäksi kasvihuoneesta pelastettiin pakkaselta persiljat, jotka kuitenkin pääsivät silputtuna "pakkaseen".  Timjamit otin multineen sisälle ruukkuun. Timjami saattaa hyvänä vuonna talvehtiakin, mutta se on niin ihana yrtti, että otin ne keittiöön hyötykäyttöön. Lisäksi nostin porkkanat ylös, joten nyt on hyötypuutarha tyhjennetty talven tieltä.

6 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat! Meillä maanpeiteruusu on kukkinut vielä myös, samoin kärhöt. En ole käynyt niitä tänään katsomassa, miten kävi yön jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on kaikki kukkiva kuollut tämän vuoden osalta.

      Poista
  2. Aivan ihanat kuurakuvat! Meilläki on pakkaane koriannu kaikki. Tua kärhö, mullon kaks samannäkööstä, nimettämänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo kärhöt kyllä harmittavat.

      Poista
  3. Minä myös olen jälkikypsyttänyt tomaatteja, mutta en ole käyttänyt välipaperina sanomalehteä vaan esim. valkoista ns puotipaperia. Sinulla on tosi paljon kypsytettävää.
    Täälläkin kaikki on valmiina talven tuloon ja tosi nopeasti pakkanen vei kaikki kukinnot. Luulen, että tuolla kesäkodissa on jäljellä vielä jotain kukkivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon niitä tomaatteja oli, kun kaikki keräsi. Viime vuonna mulla oli vain kirsikkatomaatteja/luumutomaatteja, joten niistä ei kilomäärältään tullut niin paljon kuin nyt on myös pihvitomaatteja ja tavallisia tomaatteja.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥