perjantai 2. lokakuuta 2015

Viimeisimpien kukkien poimintaa ja haastevastauksia

Vielä on puutarhassa jäljellä muutamia kukkivia kaunokaisia, joita poimin sisälle myrskyn alta pois. Niistä tehtyjen kukka-asetelmakuvien ohella vastailen Navettapiian kysymyksiin.

 

Liebster Awardilla palkitaan itselle merkityksellisiä ja tärkeitä pieniä blogeja, ja palkintona on hyvän mielen ja otetuksi tulemisen lisäksi se, että yleisö ja kivat blogit löytäisivät toisensa. Kiitokset Navettapiian Puuhamaan Navettapiialle palkinnosta ja kivoista kysymyksistä, jotka on murtehella esitetty.
 

 
1. Aamu- vai iltaihimine?
 
Ehdottomasti iltaihminen. Aamuherätykset ovat pahimpia, riippumatta siitä moneltako herään. Mitä myöhempään sen parempi, paitsi jos menee liian myöhään niin sittenkään ei päivä lähde liikkeelle. Eli molempi pahempi.
 
2. Puutarhasi färit
 
Värejä on monenlaisia. Ehkä ennemmin menen murrettujen värien puolelle, mutta kaikkea löytyy. Yläpihalla on keltaista ja kirkkaan punaista, mutta keltaista ei muualta löydy. Valkoinen, harmaa, vaaleanpunainen ja violetti ovat ehkä mieluisimpia. Pidän harmaiden lehtien lisäksi punertavalehtisistä kasveista.
 
3. Onko sulla vesiaihe puutarhas?
 
Ihanaa, olen vihdoinkin tänä kesänä saanut vesiaiheen! En tosin allasta vesikasveineen vaan suihkulähteen. Toinenkin suihkulähde odottaa vielä asennusta. Ehkä ensi kesänä. Ja toivottavasti joskus myös puutarhasta löytyy allas ja kenties pieni puro. Veden ääni on niin rauhoittavaa ja kaunista.
 

 
4. Omistatko pyärän?
 
Omistan sellaisen ilman moottoria ja moottorin kanssa. Valitettavasti minun pyöräilyni ovat vammautumisen vuoksi nyt ohitse. Toivottavasti joskus kykenen vielä edes polkupyörän selkään.
 
5. Laulakko suihkus vai karaokes?
 
En ainakaan suihkussa. Pidän kyllä laulamisesta, mutta laulan silti harvoin. Kotikaraokevehkeillä laulan ehkä kerran puolessa vuodessa.
 
 
 
6. Ensimmääne puutarhamuisto?
 
Kotitaloni vieressä oli saha, jota piti vanhempi mieshenkilö. Kävin häntä katsomassa siellä useasti lapsena ja hän lopetti aina työnteon tullessani tervehtimään. Hän oli antanut äidilleni kirkkaanoransseja unikkoja ja niitä kasvoi kotitaloni seinustalla. Äiti kyllästyi niiden siementämiseen ja yritti niitä hävittää. Vuosienkin jälkeen niitä vain nousi kukkapenkistä. Eli nuo oranssit unikot ovat ensimmäinen puutarhamuistoni ja muistelen niiden kautta lämmöllä edesmennyttä sahuria.
 
7. Suasikkikukka
 
Ruusu, ehdottomasti.
 
8. Ookko ollu lentokonehen kyytis?
 
Olen ollut. En kuitenkaan niin pitkästi, että Euroopan ulkopuolelle.
 
 
9. Syäkkö aamupuurua vai kuittaakko kaffilla?
 
Ennen kuittasin kaffilla, sitten vatsa sanoi ettei kannata. Nykyään pistän suuhuni jotakin kiinteää ennen kaffia.
 
10. Kuka teillä leikkaa nurmikon?
 
Tänä kesänä on nurmikonleikkuu ollut muilta kuin minulta kiellettyä. Saimme nimittäin lainaan ajettavan leikkurin vanhemmiltani ja sillä nurmikon leikkaaminen on ollut kesän aikana yksi ainoista kotitöistä, joita olen kyennyt tekemään. Joten tästä asiasta olen halunnut pitää kiinni.
 
 
 
11. Mitä harrastat talavella?
 
Taitaa mennä television katselun ja käsitöiden puolelle. Ja tietenkin kesästä ja puutarhakaudesta haaveiluun.
 
Gladiolus (miekkalilja) sekä sitruunantuoksuisen pelargonian lehtiä
 
Tämä palkinto ja haaste on jo kiertänyt niin monessa blogissa, että taidan jättää tämän osaltani tähän, enkä haasta enää ketään.

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla näin vastausten välityksellä kuulumisiasi. Kauniita asetelmia.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  2. Mukava ku vastasit haasteesehe :) Hianoja ja vaihtelevia asetelmia. Aiheuttiko myrsky vahinkoja? Täälä oli parihin otteesehen sähköt pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä vahinkoa tuli. Laitanpa kohta siitä aiheesta postausta.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥