tiistai 6. tammikuuta 2015

Hartiahuivi (aaltoneulehuivi)


Jo marraskuussa alkaneena sohvannurkkaproggiksena on ollut hartiahuivin tekeminen. Työ edistyi aika hitaasti ja valmistui vasta ennen vuodenvaihdetta. Tänään sain vasta langat pääteltyä.

Ohje huiviin on Novitan talvi 2014 -lehden neulekoulussa. Huivi tehtiin pudotetuin silmukoin Novita Huurre (kirjava harmaa 842) langalla koon 4,5 puikoilla. Huivin lopullinen koko on noin 150 cm x 60 cm ja lankaa tähän kului vajaa 200 g.

Työssä käytin pitkiä bambupuikkoja. Vaikka muuten pidän bambupuikoilla neulomisesta, niin nämä pitkät eivät olleet kovinkaan kestäviä. Toinen puikko meni lähes poikki heti alussa ja teipin avustuksella neulottiin työ loppuun saakka. Lisäksi pitkät puikot taipuivat todella paljon työn aikana. Seuraavaksi tekisi mieli kokeilla hiilikuitupuikkoja. Onko kenelläkään kokemusta niistä? Häiritseekö metallipäiden kilinä?


torstai 1. tammikuuta 2015

Puutarhavuosi 2014

Puutarhavuosi 2014 alkoi heti tammikuussa innostuksella kasvattaa siemenistä kukkien ja vihannesten taimia. Siemenpusseja kertyi hurja määrä ja ikkunoiden alukset täyttyivät nopeasti multapurkeista. Osa kasvatuskokeiluista oli onnistuneita, toiset eivät taas niinkään.


Aloitin myös puutarhapäiväkirjan pitämisen, mutta innostus siihen jäi kevään jälkeen. Päiväkirjaan olen kirjoittanut 16.3.2014 TAKATALVI - lumeton talvi päättyi.

Vuoden aikana moni puutarhaunelma täyttyi: sain kasvihuoneen, puutarhasillan ja pari porttia puutarhaan. Lämpökompostin viereen hankittiin lehtikomposti sekä toinen kompostilaatikko loppupalamista varten. Tein myös muutamia uusia kukkapenkkejä saadakseni tilaa kasvattamilleni taimille sekä hankituille ruusuille ja kukkasipuleille.



Omenapuut kukkivat tänä vuonna erittäin runsaasti. Pensasmustikat tuottivat myös runsaasti satoa ja istutinpa pari uuttakin pensasmustikkalajiketta. Erilaisia mansikkalajikkeita puutarhassa taisi olla kymmenkunta valkoisesta tummanpunaiseen, ananaksen mausta vadelman makuun, ahomansikasta perinteiseen mansikkaan. Myös kasvihuoneessa kurkku, kirsikkatomaatit ja ananaskirsikat tuottivat kovasti satoa. Tyrnejä tuli jälleen kerran enemmän kuin itse kuluttaa ja jaksaa poimia. Uutena tuttavuutena kasvimaalla oli biljardipallon muotoinen kesäkurpitsa "Eight Ball". Myös eriväriset porkkanat ovat uusia suosikkejani.



Kesä oli erittäin kuuma ja osa kasveista kärsi siitä. Onneksi laitoimme pihalle suuren astian sadeveden keräystä varten, sillä se tuli tarpeeseen. Myös etanat innostuivat tulemaan puutarhaani ja pieniä reikiä löytyi lehdistä sieltä sun täältä. Kuitenkin suurin osa puutarhasta kukoisti, vaikkakin kuumuudesta johtuen hyvin aikaisessa vaiheessa kesää. 



Kesäkukkien sekä yksivuotisten kukkien väreissä oli tänä vuonna paljon tummaa, jopa lähes mustaa. Lisää puutarhani tummista kaunottarista löydät täältä.

Rakkauteni ruusuihin ei ole hiipunut, vaikka silloin tällöin kasvatuksessa tuleekin takapakkia. Taas tuli hankittua uusia ruusunjuuria, jotka todennäköisesti eivät selviä talven yli. Nina Weibullit ovat olleet puutarhassani "aina", mutta jostakin syystä nykyisessä puutarhassa ne eivät menesty paikallaan. Todennäköisesti luovun niistä ensi vuonna ja ehkä istutan tilalle kanadalaisia omajuurisia ruusuja.



Syksyllä innostus puutarhan hoitoon lopahti kun työt alkoivat lomien jälkeen. Syyssiivouksetkin tuli tehtyä todella myöhäisessä vaiheessa. Vieläkin joitakin kukkaruukkuja kuolleine kasvustoineen pilkistää lumen alta.

Ensi vuoden puutarhaunelmina ovat erilaisten laatoitusten tekeminen puutarhaan sekä kukkapenkkien laajentaminen suuremmiksi kokonaisuuksiksi.

Ihanaa alkanutta puutarhavuotta 2015! Nyt jo kovasti saa alkaa tilailemaan siemeniä nettikaupoista ;) Luulen, että itse yritän olla maltillisempi tänä vuonna. 

Viime vuoden kokemuksella voisin suositella näitä siemeniä:
- kesäkurpitsa "Zucchini Eight Ball F1 Hybride", biljardipallon kokoisen hedelmän sisuksen voi vaikka kovertaa ja täyttää riisi-jauhelihaseoksella
- kirsikkatomaatti "Chocolate Cherry", todella hyvän makuinen tomaatti
- sinisievikki "Penny Black", onnistui sekä esikasvatuksella että suoraan kylväen
- pelargoni "Horizon Pink Meteor F1 Hybrid", todella upea kaksivärinen pelargonia
- erilaiset auringonkukkaseokset (keltaisesta ruskeaan ja terracottaan, sekä lähes valkoinen)




Valokuvausvuosi 2014 - Photos of 2014

Valokuvausinnostus on säilynyt myös vuoden 2014 ajan. Valitettavasti vain laiskuus lähteä ympäristöön kuvaamaan on estänyt harrastusta.

Luen mielelläni erilaisia valokuvauslehtiä. Parasta mitä postilaatikkoon voit tipahtaa, on DigiKuva -lehti. Sen ahmin aina saman tien ja lehti sopii hyvin myös aloittelevalle kuvaajalle. Työmatkoilla koluan aina rautatieaseman lehtihyllyt muiden lehtien osalta ja yleensä uudet numerot tulee hankittuakin. Näitä ovat esimerkiksi Kamera, Digital Camera World, Digital SLR Photography ja Practical Photography.

Vuoden aikana hankin kaksi uutta objektiivia: Sigma 35 mm 1.4 DG Art Series ja Samyang 8 mm 1:3.5 UMC Fish-Eye CS II. Tuon Sigman objektiivin hankintaan olen valovoiman ja hyvän kuvanlaadun vuoksi erittäin tyytyväinen. Toki pohdin sitä, että olisiko vastaava 50 mm putki ollut vielä monikäyttöisempi. Kalansilmäobjektiivin kanssa en ole vielä oikein päässyt kaveriksi. Objektiivi on valitettavasti käsitarkenteinen ja valitettavasti joutuu "croppaamaan" kinokoon kameran kanssa, vaikka myyjän mukaan tämän olisi pitänyt toimia myös kinokoon kamerassa. Fisulla kuvaaminen ei toki ole jokapäiväistä, joten sillä kuvaaminen hakee enemmän sopivia kohteita.

Koska järjestelmäkameraa ei oteta ihan joka paikkaan käsilaukussa mukaan, niin ostin alkuvuodesta myös uuden pokkarin Nikon Coolpix S9500. On tämä kamera joillakin reissuilla ollut mukana, mutta kovin vähän sillä kuitenkin tulee kuvattua.

Tulevana vuonna haluaisin kehittyä paremmaksi valokuvaajaksi ja oppia paremmin Photoshopin käyttöä. Tällaiselle itseoppineelle olisi varmasti jonkinlainen valokuvaus- ja valokuvankäsittelykurssi tarpeeseen.

Tässä otteita valokuvausvuodesta 2014 kuvakollaasien muodossa.




Käsityövuosi 2014

Tuotoksista päätellen käsityövuosi 2014 ei ole ollut kovin rikas vuosi. Käsitöiden tekeminen painottuukin yleensä syksy- ja talviaikaan. Marraskuussa aloitin hartiahuivin tekemisen, jonka valmistuminen venyi vuoden vaihteeseen saakka. Viimeistely on vielä vaiheessa. Uuden vuoden aattona innostuin vielä verhojen ompelemiseen ja ne pääsivätkin vielä ikkunaan ennen vuoden vaihtumista.

Tässä kuvakollaasin muodossa vuoden 2014 käsityötuotokset, jotka ovat tosiaan hyvin vähäisiä.

Hyvää uutta käsityövuotta 2015!